Nerokas rinnakkaispiippuinen haulikko Esprit

Italialaisten haulikoiden historiassa rinnakkaispiippuisella on oma erityinen paikkansa kaksipiippuisten haulikoiden joukossa.

Rinnakkaispiippuisen haulikon taika valloittaa vuodesta toiseen.

Rinnakkaispiippuinen haulikko on käsite, joka herättää takuulla arvostusta niin vanhoissa kuin nuorissakin metsästäjissä. 

Eikä ainoastaan arvostusta, vaan myös kunnioitusta. Arvostus ei nimittäin synny itsestään, vaan se on aina ansaittua tavalla tai toisella.

Rinnakkaispiippuinen haulikko – eikä vain italialainen – on laajasti muodostunut täydellisen ja klassisen metsästysaseen käsitteeksi. Se on myös kestänyt erinomaisesti aikaa, kuten siirtymät suustaladattavista aseista takaa ladattaviin, tai mustaruudista moderneimpaan teknologiaan.

Elegantti ja hienostunut rinnakkaispiippuinen haulikko on metsästäjäkunnalle ikivihreä klassikko, jonka olemus ja ulkonäkö ovat upean ajattomat.

Kuinka moni nuori, juuri metsästyskorttinsa hankkinut tai sellaista hankkiva metsästäjä onkaan kuunnellut isänsä tai isoisänsä tarinoita seikkailuistaan rinnakkaispiippuisen haulikon kanssa?

Tämän tyyppisillä aseilla on metsästyspiireissä ikoninen asema maissa kuten Italia, Ranska ja Englanti.

Niinkin kauan sitten kuin 1800-luvun alussa käytössä oli kahden tyyppisiä rinnakkaispiippuisia haulikoita: Vanhimmissa oli näkyvä ulkoinen vasara, kun taas uudemmissa oli sisäinen iskuri, joka ei näy ulospäin. Jälkimmäinen on yhä käytössä myös moderneissa haulikoissa.

MILLOIN MODERNI RINNAKKAISPIIPPUINEN HAULIKKO SYNTYI?

Rinnakkaispiippuinen (tai kaksipiippuinen) haulikko on taittuvapiippuinen haulikko, jonka kaksi piippua ovat vieretysten.

Vaikka kyseistä asetyyppiä on valmistettu kaikkialla maailmassa, englantilaiset ja italialaiset kaksipiippuiset haulikot ovat kuuluisimpia, eritoten niiden muotoilun ja rakenteen ansiosta.

Jo vuonna 1875 Anson & Deeleyn patenttihakemuksessa esiteltiin ensimmäisen sisäisellä iskurilla varustetun rinnakkaispiippuisen haulikon konsepti.

Ase oli seurausta uudenlaisesta ratkaisusta, jossa piiput avattiin lataamista varten. Mekanismi oli rakennettu lukkorunkoon muutamasta tukevasta osasta.

Tämä ratkaisu teki mekaanisesta toiminnosta nerokkaan yksinkertaisen, minkä ansiosta se on ollut käytetyin ratkaisu viimeisten 150 vuoden ajan.

MISSÄ METSÄSTYSMUODOISSA KAKSIPIIPPUISTA HAULIKKOA KÄYTETÄÄN?

Piippujen asettelun ansiosta rinnakkaispiippuisen haulikon käyttäjällä on selvästi laajempi näkökenttä tähdättäessä.

Tähtäyspisteen löytäminen kohteeseen on kiistatta nopeampaa kahden rinnakkaisen piipun muodostaessa “kehyksen” tähtäyspisteen ympärille.

Juuri sen vuoksi rinnakkaispiippuiset haulikot ovat erityisen suosittuja metsästysmuodoissa, joissa ympäristö on ahtaampi, kuten metsissä ja Välimeren alueen pensaikoissa, tai nopeissa tilanteissa, kuten ajometsästyksessä tai seisovalla koiralla metsästettäessä. Nämä ovat myös tilanteita, joissa ampumaetäisyydet ovat lyhyempiä. Leveämpi piippulinja auttaa metsästäjää löytämään oikean tähtäyspisteen nopeammin.

Vaistomainen ja nopea tähtääminen tekeekin aseesta erityisen rakastettavan esimerkiksi lehtokurpan metsästyksessä, jossa laukaukset ammutaan nopeasti tiheän kasvillisuuden seassa lyhyeltä etäisyydeltä.

Tämän lisäksi kaksipiippuinen haulikko mahdollistaa kahden eri supistuksen käytön piippujen välillä.

Modernit rinnakkaispiippuiset haulikot voidaan muokata metsästäjän omien mieltymysten mukaisesti yhdelle tai kahdelle liipaisimelle: kahdella liipaisimella varustetussa haulikossa molemmille piipuille on oma liipaisimensa, kun taas yhdellä liipaisimella varustettu haulikko ampuu ensimmäisellä laukauksella ensimmäisen (vähemmän supistetun) piipun ja toinen liipaisimen veto laukaisee toisen piipun.

MITKÄ OVAT FRANCHIN RINNAKKAISPIIPPUISEN HAULIKON OMINAISUUDET?

Italialaisten rinnakkaispiippuisten haulikoiden arvokkaassa joukossa on myös Esprit.

Franchin rinnakkaispiippuisten haulikoiden mallinimet ovat aina viitanneet perinteisiimme: Albatros, Astore ja erityisesti Montecarlo ovat saaneet osakseen paljon huomiota. Nykypäivän rinnakkaispiippuinen haulikko on Esprit, mikä tulee ranskan kielen sanasta “sielu”, mutta myös “nerokkuus”, mikä viittaa aseen mekanismiin.

Esprit edustaa “vasaratonta” haulikkotyyppiä.

Modernissa metsästyshaulikossa on klassinen muotoilu ja ulkonäkö, mutta nykyaikainen tuntuma.

Elegantissa ja sulavalinjaisessa, modernissa haulikossa on perinteisestä ulkonäöstään huolimatta edistyksellistä luonnetta.

Esprit on täydellinen ase nopeaan ja vaistomaiseen tähtäämiseen ja heittolaukauksiin sen kahden rinnakkaisen piipun ja tähtäinkiskon muodostaman leveän tähtäyslinjan ansiosta.

Franchin kaksipiippuinen haulikko on saatavilla kaliipereissa 12, 20, 28 sekä .410.

Evolved Ergonom-X -alustalle rakennettu rinnakkaispiippuinen haulikko on äärimmäisen ergonominen ja sen nostaminen poskelle tuntuu erittäin luontevalta.

Koska haulikko painaa vain 2.9 kg 12-kaliiperisena ja vaivaiset 2,450 kg pienimmässä .410-kaliiperissa, sen käsittely on todella ketterää niin poskelle nostettaessa kuin sivuttaisliikkeissäkin liikkuvaa kohdetta tähdättäessä.

Nämä ominaisuudet yhdistettynä lyhyeen piippuun tekevät aseesta täydellisen kumppanin esimerkiksi seisovalla koiralla tapahtuvaan riekko- tai fasaanijahtiin.

Lukkorunko on kauniin elegantti, sillä sen viimeistely muistuttaa kilpikonnan kuoren kuviointia pyörremäisillä yksityiskohdillaan, jotka yhtyvät upealla tavalla aseen pyöristettyyn profiiliin. Yhdessä ne tekevät haulikosta arvokkaan kokonaisuuden.

Puuosat on valmistettu öljyviimeistellystä 3.-luokan puusta. Tukki on saatavilla pistoolikahvalla tai perinteisemmällä englantilaistyyppisellä muotoilulla.

Kuminen perälevy on Franchille tunnusomaisesti oranssi ja se vaimentaa rekyyliä tehokkaasti.

Kuten kaikissa Franchin aseissa, myös Espritin mekaanisilla osilla on 7 vuoden takuu.

Esprit on kehitysaskel rinnakkaispiippuisten haulikoiden perinteikkäässä historiassa, ja tuo ne samalla nykyaikaan täydellisen ergonomiansa avulla. Esprit on valmis tarjoamaan metsästäjälle suuria nautintoja.

Giulia Taboga rinnakkaispiippuisen Franchi Esprit -haulikon kanssa

RINNAKKAISPIIPPUINEN HAULIKKO: AJATON INTOHIMO

Vaikka metsästysaseet ovat kehittyneet teknisesti hurjaa vauhtia, rinnakkaispiippuinen haulikko nauttii edelleen kulttistatusta kaikenikäisten metsästäjien keskuudessa. Jopa siinä määrin, että viime vuosina on nähty suoranainen rinnakkaispiippuisten haulikoiden uudelleensyntyminen niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien ansiosta, mutta johtuen osittain myös pienikaliiperisten haulikoiden edullisemmasta hintatasosta.

Pitkän ja menestyksekkään historiansa ansiosta merkintä “Made in Italy” on vielä tänäkin päivänä tae korkeasta laadusta ja luotettavuudesta. Erityisesti Italiassa rinnakkaispiippuiset haulikot ovat monen metsästäjän ensisijainen valinta, sillä niiden perinteitä huokuva muotoilu viehättää myös nuoria metsästäjiä. 

Metsästys on suuri intohimo nykyisille, entisille ja tuleville metsästäjille. Intohimo, joka synnyttää kallisarvoisia muistoja ja tarinoita. Intohimo, jolle ei näy loppua.

Blogi ja uutiset

Nerokas rinnakkaispiippuinen haulikko Esprit

Miksi Franchi on paras kivääri Suomen markkinoilla – neuvoja kiväärin ostajalle

5 vinkkiä kiväärin kohdistamiseen